keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Puistomiittiä, kaupunkikävelyjä, etuhiukset ja kaikkea mahollista!

Viime viikolla meirän luona kävi hyvä ystäväni Linni Jyväskylästä. Linnin oon tuntenut seiskalta asti ja Linnin kanssa yhdessä lähdettiin Tarvaalaan opiskelemaan ja samassa solussa asuttiin, todella läheisestä ihmisestä on siis kyse. Harmittaa kun Linni kerkes viettämään täälä vain pari päivää ja koirat oli ihan samaa mieltä! Linni on yksi harvoista ihmisistä, joille olen uskaltanut koirat jättää hoitoon.


Jamin reaktio oli ihana kun Linni tuli! Se haukkui pari kertaa ihan normaalisti, kunnes vissiin tunnisti askeleet ja meni ihan hämilleen, hiljeni ja vinkui vaan hiljaa ja kattoi mua ilmeellä  "Ei voi olla totta, mä tiiän nuo äänet, eikä, se ihana ihminen tulee sieltä!" ja tuli mun viereen pörräämään ja vinkui vieläkin vaan hiljaa vaikka normisti vahtihaukkuu hurjana kun joku tulee! Eipä tuo reaktio ole ihme, Linni on kuitenkin ollut Jamin elämässä pennusta asti, välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta aina yhtä mukavana ihmisenä.
Meillä oli kuitenkin todella mukavat pari päivää, kerkesin Linnille esitellä vähän Seinäjokea, pelattiin kinectiä,  käytiin shoppailemassa, syötiin todella hyvin mm Törnävän opiskelijaravintolassa, kiivettiin Jouppiskalle (tollanen kerrassaan hurjan kokoinen laskettelunyppylä, tiedoksi niille jotka eivät tätä tienneet :D) katselemaan maisemia ja kerettiin keskiviikkona vähän baareillakkin. Toivottavasti saan nauttia Linnin seurasta pian uudestaan, ihan liian vähän on keretty viimeaikoina yhdessä olemaan!


Ja tosiaan, Linni kerkes myös leikata mulle etuhiukset ja vähän muutenkin siistiä tätä päätä, mitäs olette tuloksesta mieltä? Sopiiko  mulle etuhiukset vai pitäskö olla sellanen sivuotsis, vai mikä lie se on joka mulla on aikaisemmin ollut!


Hiukset on kiinni, mutta eipä tähän hätään ole parempaakaan kuvaa! Kuva on otettu lauantaina baareilun jälkeen. Meillä oli meirän isän luona grillikauden avajaiset ja sieltä jatkettiin muutaman kaverin kanssa baariin, oli tosi hauska ilta! Pelattiin jengaa ja tanssittiin, muut myös lauloi karaokea, mä en todellakaan tällä kauhialla äänellä. Hauskoja kuvia illasta ois vaikka kuinka, mutta en viitti niitä julkaista, ettei joku ota itseensä! 

Vanha kuva, vissiin viime heinäkuulta! Kurko ja Makia Huhtalassa
Sitten taas vähän koiramaisempiin asioihin. Oltiin tänään Makian kanssa ensin puistoilemassa Huhtalassa, sitten lähdettiin harjoittelemaan parin muun koirakon (Mira & Awa, Pauliina & Diva) kanssa kaupungissa kävelyä. Meillä meni ihan hyvin, vaikka ympäristö kiinnostikin. Makia oli hiljaa ja ei poukkoillut mitenkään päättömästi, mutta kaikki muu kyllä kiinnosti enemmän kuin minä, ellen pyytänyt Makiaa tekemään jotain, sillon se kyllä kuunteli innokkaasti. Harjoittelua, harjoittelua ja odottamista, että juoksut tulis ja menis taas, viimeksikin juoksun aikaan neiti oli kiinnostunut kaikesta muusta, muttei musta! Merkkailu on jo tosi kovaa, että kaippa ne juoksut sieltä kohta taas alkavat.


Lenkkeilyn jälkeen metiin hetkeksi Jonnan ja Tiuhtin kanssa  Huhtalan puistoon, sielä Makiaa ei keskittyminen kiinnostanut yhtään. Pyysin sivulle, Makia lähti tulemaan, mutta unohti puolessa välissä toimintaa, että mitäs olinkaan tekemässä! Ajatukset jossain muualla kenties ja liian huonot herkutki mulla!


Puistoilua joskus maaliskuun alussa, törkeen huono kuva, tiiän! Haluisin kuitenki jotaki kuvia meirän tekemisistä laittaa.
Huhtalasta mentiin vielä Hyllykalliolle tapaamaan Makian samojedi kaveria Pyryä, jota ei olla tavattu hetkeen, kun Pyryllä oli juoksut. Noilla oli kyllä hauskat vetonaruleikit, harmi kun ei tullut kameraa mukaan, kivoja kuvia olis tullut! Ei oo kiinnostanut tuo kuvailu niin hirveästi, kun vieläkään ei toimi kun kittiputki ja sekin huonosti, siksi en ole kameraa jaksanutkaan joka paikkaan nyt roudata.


Samaa reissua ku ylempänä. Roturasisti colliet ja sheltit, kokoontuivat samaan nurkkaan ja leikkivät lähinnä keskenään! :D Hieno tuo muokkaus, mutta en viitsinyt julkaista kuvaa vieraasta ihmisestä.
Pääsiäseksi ollaankin varmaan lähössä metän keskelle äitini luo, niinkuin aijemmassa postauksessakin jo kerroin. Pääsee koirat liikkumaan itsensä aivan väsyksiin ja vetojuttujaki pääsee tekemään, en malta odottaa ja tuskin malttaisivat koiratkaan, jos tietäisivät, mitä on luvassa! Ajattelin myös ruveta kunnolla treenaan taikaa BH-koetta varten, hui!

Hyvää, aurinkoista ja eritoten munarikasta pääsiäistä kaikille!


9 kommenttia:

  1. noi hiukset sopii sulle hyvin. Oon niin kade tuosta sun tukasta ku son tuollane niin paksu! :D Pitäis kans tehrä tälle omalle peruukille jotain, mutten oikeen tiärä jotta mitä! :'D

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että sopii! Itellä on vielä totuttelemista, vaikka tykkäänkin :) Mä oon käynyt parturilla viimeks marraskuus 2010, sen jälkee Linni on nyt kaks kertaa kyninyt mulle otsiksen ja vähän latvoja ja kerrostusta. On tehnyt jo monta vuotta mieli koittaa jotaki tosi räväkkää, mutta en uskalla! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kiva kuulla että sopii :)

    VastaaPoista
  4. Leikkaa kaljuksi ja anna mulle sun hiukset! Teen niistä pidennykset ;)

    VastaaPoista
  5. ^ mäki voin haluta osingoille sun tukasta! :D
    Ite kans haluisin tehä jotain räväkkää näille mutten mäkää uskalla :'D kasvaishan ne takas, mut mut mut... Jos en sit tykkääkkää ollenkaa ja yyyh... Täytyy kait pian kuitenki käydä parturis, ku ei näissä oo mitää mallia eikä näitä meinaa saada mitenkään...! :D

    VastaaPoista
  6. Siinä oiski laskemista, ku nää laittais tarkalleen kolmeen osaan! :D Mä en oo ikinä vielä tehnyt mitää radikaalia, tällänen etuhiusten leikkaaminen on kaikista järisyttävintä mitä on tehty.. :D

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita, myös kritiikki, joten eikun sormet syyhyämään!