Taika (Lumiunelman Taika) s.26.4.2006.

Taika, herkkä laumaansa kiintynyt huskyneitonen!


Taika on omalaatuinen ja se jaksaa aina yllättää tempauksillaan. Taika mm kulkee helposti ovista, joista ihmiset eivät pääse ilman avaimia..  Taika ei oikein pidä vesisateesta tai kovasta pakkasesta ja ulkona häkissä oleminen ei tosiaankaan ole tuon lempipuuhaa. Takkatulen ääressä ja sängyllä tämä neiti taas voisi nukkua varmaan viikon putkeen, kunhan ruokaa vaan saisi! Onneksi Taika on nykyisin todella ahne, joten se on helppo houkutella sängystä ylös, ainakin jos sää ei ole ihan kamala.


Kun Taika tuli minulle alkuvuodesta 2008, se ei ollut juuri ollenkaan kiinnostunut vetotouhuista, pulkassa välillä veti pikkusisaruksiani jne. Nykyisellään Taika on kuitenkin innostunut vetopuuhista ja treenaammekin monta kertaa viikossa, jos mahdollista. Määrä vaihtelee sään sekä muiden harrastusten mukaan. Agilityä ja tokoa ollaan Taikan kanssa myös kokeiltu, nämäkin sujuvat yllättävän hyvin. Mätsäreissä ollaan käyty silloin tällöin, mutta useinmiten Taika jää niistä pois, vaikka hyvin on menestynytkin, koska Jami ja Makia nauttivat esiintymisestä huomattavasti enemmän.


Taika on siis erikoinen, mutta aivan loistava kaveri!


Taika petsiessä! Taika koiraNetissä!


Piremmittä puheitta siihen osuuteen joka koirasta kertoo eniten, eli kuviin!


Viimeisimmän mittauksen mukaan 59cm/23kg



Aina ei todellakaan jaksa!

Joskus taas voi sekoilla ihan kunnolla!

2010


Otti vähän aivoon vissii :D

Poseeraaminen on hallussa

2009

2009

 2010

2010

Taika ja Jami 2009

"Se kala oli aina nääääääääin suuri!"

Auringonotto on tosi jees!

2010



Hepuli

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...




Lindan luona treenaamassa, Taika ja Sumu johdossa


Poseeraus hallussa!


2010
Karvaton! :D
2009


Säynätsalossa 2010
Kuvannut Hanna-Mari H. 2010


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita, myös kritiikki, joten eikun sormet syyhyämään!