sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Maalahden näyttely 15.6.2013


Helouuu, on ollu vähän kiirusta, kun ei ole tätäkään kerennyt tänne päivittelemään!

Kesästä on nautittu täysin rinnoin, mutta siitä lisää joskus toisten, nyt muistellaan vähän Maalahden näyttelypäivää.

Aamulla lähdettiin matkaan kaverini Kalmarin kanssa, unta ei ollut alla paljon mitään, sillä 15.6 oli myös isäni 50v juhlat ja olin niitä järjkkäilemässä ja hommaa piisasi, joten nukkumaan en päässyt ja malttanut ollenkaan ajoissa. Väsymystä ei kyllä ollut ilmassa yhtään, mikä oli kiva juttu.

Löydettiin näyttelypaikalle ihme ja kumma kyllä oikein hyvin ja oltiin jopa ajoissa! Kerkesin katselemaan erään toisen kaverini mustan mittelin esiintymisen ja sitten olikin hyvin pian jo meidän vuoro Riemun kanssa. Tuomari piti Riemusta,  ja ERI sekä luokkavoitto tuli, ihmekkös se, kun toinen niin innokkaasti oli pöydälläkin pussailemassa!

Jamistakin tykättiin ja ERI sekä luokkavoito irtosi tällekkin herralle. Parasuros kehässä Jamin esitti Kalmari ja itse esitin Riemun. Jami oli PU2 ja Riemu PU3. PU1 ja Jami ovat jo valioita, joten Riemu sai toisen sertinsä, toisessa näyttelyssä jossa sen sai ottaa vastaan! :D Joten ei muutakuin parin vuoden ikää odottamaan ja toivomaan että poitsu on komea vielä silloinkin ja serti irtoaa, sitten ei auta kuin oikeasti lähteä sinne ulkomaille.

Paras veteraani kehässä Jamille ei tullut sijoitusta, mutta käytiimpähän pyörähtämässä. Kiireellä takaisin Seinäjoelle, kymmenessä minuutissa juhlakuntoon ja ei muutakuin isän synttäreitä juhlimaan! Hyvin jaksoi aamu neljään asti juhlia, eipä siis niin väliä, vaikka unet olivatkin olleet niin vähäiset!

Jami VET ERI1 SA PU2 ROP-vet. Arvostelu "Oikeat mittasuhteet ja ääriviivat. Hyväkuntoinen veteraani. Hyvä pään muoto ja ilme. Hyvä kaula ja runko. Hieman pyöreyttä selässä. Hyvät kulmaukset, liikkuu hyvin. Erinomainen karvapeite ikäisekseen." Tuomarina Markku Mähönen



"Aina paras uros kakkonen, mikä tää juttu on?!" Oikeesti se aivastaa justiinsa :D

Molemmat niin hehkeitä :D


JUN ERI1 SA PU3 SERT Arvostelu: "Mittasuhteilaan oikea, hyvärakenteinen. Hyvä pään malli ja ilme. Hyvä karva ja runko. Eturinta saa vielä kehittyä. Hyvä hännänkiinnitys. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu tasaisella askeleella. Erinomainen karvapeite. Miellyttävä käytös." Tuomari oli Markku Mähönen  


Jos  nyt kuitenkin pari kesäistä kuvaa tähän...
Kesäkuun alussa kiivettiin kaverini kanssa Jouppilan"vuorelle" katsomaan nukkuvaa seinäjokea!

Juhannustunnelmia <3


Hyvää heinäkuuta kaikille, pailalen muiden kuulumisten kanssa kun vain maltan koneen aukaista!