maanantai 12. maaliskuuta 2012

"Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää"

Haasteen 4 päivä ja aiheena harrastus. Jos multa kysytään, mikä on mun lempiharrastus, vastaisin ehdottomasti, että koirat ja muut eläimet. Mutta toisaalta, koirat ja eläimet voisi lukea myös elämäntavaksi. 

Survivor -06


Gerbiilit ovat kuuluneet mun elämään kymmenvuotiaasta asti, tällä hetkellä ei valitettavasti ole omia ollenkaan.
Siskojeni marsut Hilma, Keksu, Nti Nimetön ja Hippo

Koskaan ei ole ikiomaa kissaa ollut,  mutta silti olen niiden kanssa paljon ollut tekemisissä.

Koirien kanssa harrastan / olen harrastanut agilityä,  vetojuttuja, tokoa, koiratanssia, hakua, näyttelyitä, mätsäreitä ja jälkeä. Vesipelastusta olen päässyt kokeilemaan vieraalla koiralla ja monia muita koiraharrastuksia olenkin sitten vain katsellut sivusta, vaikka nekin kiinnostavat.


Jamin kanssa agiliitelemässä -09




Joku kuva koirista jota en oo tainnut julkasta ku fb:ssä ku häirittee nuo heinät  :D



Koirien myötä tulee tietysti harrastettua lenkkeilyä ja vaeltamista sielä sun täälä ja kesäisin uimista. 
Yhdeksi harrastukseksi voisin lukea myös koirapuistoilun, sillä olen viimeisen vuoden aikana ruvennut viihtymään hyvin puistoissa. Täälä onn mukava käydä puistoissa kun ei ole liikaa porukkaa ja lempipuistossamme on kätevästi omat puolensa pienille ja isoille koirille. 


Koiria uittamassa 2008

Lindan luona treenamassa Helmikuussa

Uimassa 2011


Jami puistoilee 2011

Nuorempana harrastin aktiivisesti yleisurheilua, lähinnä pikajuoksua. Karate ja lukeminen olivat eläinten lisäksi myös kovasti mieleeni, mitä ovat kyllä edelleen. 




Taitaa olla ainut kuva joka ei ole eläimistä/ihmisistä/luonnosta 

Jos ajatellaan harrastuksia jotka eivät eläimiin niin liity, ne olisivat elokuvat, valokuvaus  ja yleinen paikasta paikkaan säntäily! Rakastan käydä elokuvissa, yleensä käyn muutaman kerran kuussa, joskus enemmän ja joskus vähemmän, jos ei mitään mielenkiintoista tule tai ei vain kerkeä. Valokuvaamisesta pidän, vaikken siinä mikään hyvä ole, mutta omia ja muiden eläimiä ja reissuja on ihan kiva kuvailla ja saada siten tallennettua pysyviä muistoja.




Siskon kans kattomas vähä lentokoneita Lentäjien juhannuksessa
Tuo yleinen säntäily kuvatkoon sitä, että tykkään käydä keikoilla, festareilla,  messuilla, markkinoilla ja vaikka missä muissa tapahtumissa  ja vaikka en ihan joka viikko tuollasis aikaani vietäkkään, nii harrastamiseksi tuon jo varmaan vois laskea. Tykkään myös itse järjestää tapahtumia, esimerkiksi mätsäreitä, agilitynäytöksiä jne.


Joskus järjestellään siskojen kanssa pippaloita, tässä kuva meirän halloweenpippaloiden sisääntulosta.


 Loppuun kuvia vähän eri eläimistä mun matkan varrelta! 







Tukaani Lanzarotella


Näitä  pääs ihan lähelle!

Kunnioitusta herättävä ilme


Hotellin kissa Lanzarotella 2010

Rosalina viljis entisessä työpaikassani

Rusotimanttiahven koululta
Berberin/Mandariiniskinkki


Siskoni HeikkiMatilda hamsteri

Toinen Berberi

Yksi Ähtärin eläinpuiston karhuista



Juhannus 2009

Huskyilemassa kennel Sleigh Ride'sillä 2008
                          

Sellaisia harrastuksia mulla,  millaisia teillä muilla? :)

5 kommenttia:

  1. Näyttääpäs mageelta toi halloweenpippaloiden sisääntulo! :D

    VastaaPoista
  2. "yleinen paikasta paikkaan säntäily" Erittäin osuva ilmaus! Voisiko myöhästelynki jo sun kohdalla laskea harrastukseksi..? :DD

    VastaaPoista
  3. Säntäily on niiiiiin mun juttu! Vois varmaan muuten laskea tuon myöhästelyn. Aina tapahtuu kaikkea vaikka kuinka ajoissa lähtis ja tällästä tää on ollut ekaluokalta asti! :D Aina kyllä tuloo jotaki.. Millon pitää pelastaa jonku karussa oleva koira/kissa, pitää auttaa jonkun autoa ojasta, joku ajaa mun eteen etten voi lähteä, ajan ite ojaan, koira karkas, naapurissa oli tulipalo, avaimet jäi sisälle.. Tai tänpäiväinen, ku Makia päätti vähän uida ojassa ja se oli pakko pestä! :D

    Halloweenpippaloissa me keksittiin tosiaan vähän panostaa koristeluihin. Tuossa kuvassa ei kunnolla näy, mutta tuola roikkuu sellanen ihan oikeen kokonen hirtetty mieskin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah, vitsit ku iteki joskus sais järkkäiltyä tommosia :D oikeesti just panostaa koristeluun kunnolla ja kaikkee! Mielikuvitusta ei kyllä puuttuis.... :D

      Poista
  4. Kannattaa järkätä, oli ihan huippukivaa! :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita, myös kritiikki, joten eikun sormet syyhyämään!