Kiitos kysymästä, oikein hyvin! Päivä oli kaikella tapaa oikein onnistunut. Tulokset olivat kivoja ja ennenkaikkea suera oli aivan mahtavaa, tuli nähtyä paljon porukkaa joita en uskonut edes tuola tapaavani. Miralle tässä heti alkuun esitän kiitokseni kuvista!
Sääkin oli Tuurissa mitä mainioin, yhtä trombia lukuunottamatta! Onneksi trombi ei ihan meidän kohdalle kuitenkaan osunut, vaikka siltikin sitä jo vähän pelästyi, kun joka puolella vaan porukka kiljui "Pitäkää koirista kiinni" jne. Onneksi Jami ja Riemu olivat jo valmiiksi häkissä turvassa.
|
Riemun hieno liike!
Ensin kehäilyvuorossa oli Riemu, jonka esiintyminen oli muuten ihan hyvää, mutta seistessä teki vielä mieli istua ja pälyillä taakse, kun sielä kehän reunalla oli Taika ja Jami, sekä kavereitani, jotka Riemun mielestä olis olleet paljon mielenkiintoisempia kuin seisominen kuumuudessa. Riemu sai ERI:n ja voitti luokkansa ja sai SA:n. Seuraavaksi omista koiristani kehään meni Jami, joka esiintyi kivasti ja sai ERI:n ja oli veteraaniluokan ykkönen, saaden SA:n. Jami ja Riemu pääsivät kilpailemaan PU kehään, itse esitin Riemun ja kaverini Kalmari esitti Jamin. Riemu valittiin PU1 ja Jami PU2! Jami valittiin myös VSP- veteraaniksi, häviten hienolle nartulle jonka viime vuonna voitti. Samainen narttu oli PN1 ja kilpaili Riemua vastaan ROPista, jonka Riemu hämmästyksekseni vei, minun pieni 10kk vanha Riemunen! <3
|
|
Jami odottelee kehään pääsyä! |
|
<3 |
|
Veteraani kipittää! |
|
Kova kisa PU1 sijasta! |
|
Kova taisto PU1 sijasta isän ja pojan välillä! ;) |
|
Pöydällä oltiin hienosti! |
|
Kuuma oli toisella! |
|
ROP-vet taisto menossa, kuten kuvasta näkyy, ei me huonolle hävitty! Kaikkein ihanin kommentti tuomarilta tuli tässä vaiheessa "Kumpaakaan ei uskoisi veteraaniksi, ihanaa!" Ja se on totta! |
ROP:in valinnasta ei ole kuvaa, mutta Riemu vei sen kisan voiton hienosti!
Tämän jälkeen tuntui jo, että pahimmat jännitykset olisivat ohi, mutta huskykehän edetessä ja oman vuoron lähestyessä jännitys nousi taas kovasti pintaan ja tuntui jo välillä, että taju lähtee, kun pelkäsin, ettei Taika esiintyisi tai mokaisin itse jotain pahemman kerran. Taika sai mukavan esiintymisen jäkeen ERI:n ja tuntui että en ole kenenkään koiran ERI:stä ikinä niin iloinen ollut, kuin Taikan omasta! Ilokseni Taika voitti avoimen luokan saaden SA:n ja ilmeeni oli kyllä varmasti näkemisen arvoinen sen jälkeen. Vielä enemmän näkemisen arvoinen se oli, kun Taika sijoittui paras narttu kisassa kolmanneksi, voi vitsit sitä fiilistä! Minun kaunis Taikani pärjäsi hienosti ja vielä erikoistuomarilla!
|
"Joo, mä osaan tän ja voin pelleilläkkin täs samalla!" |
|
"Ja tässä tuleekin mun liikettä, tsiigatkaa ja nauttikaa!" |
|
"Täs mun naama, voitte nauttia siitäkin!" |
|
Jollain oli ihan selkeesti joku hyvä herkku! |
|
Taika the showhusky <3 Yhtään ei jännitä, häntä vain heiluu iloisesti! |
|
Taimou <3 |
|
"Minä Riemu, minä iloinen ja niin hieno, minä rotuni paras!" |
Tähän loppuun laitan vielä poseerauskuvat koiruuksista, palkintojen kera tietty!
|
Jami VET ERI1 SA PU2 VSP-vet <3 Arvostelu: "Pian 10-vuotias erinomaisessa kunnossa oleva veteraani, jolla erinomaiset mittasuhteet rungossa. Hyvät korvat. Otsapenger saisi olla voimakkaampi ja silmät hivenen pienemmät. Hyvät posket, kuono-osa, purenta ja hampaisto. Priima pigmentti. Erinomainen ylälinja ja häntä. Oikea rungon pituus. Hyvä raajaluusto. Esitetään täydessä turkissa, hyvässä näyttelykunnossa." Tuomarina Tuula Plathan. |
|
Rakkain <3 |
|
Riemu JUN ERI1 SA PU1 ROP! Arvostelu: Kaunis 10kk juonioruros, jolla erinomaiset mittasuhteet ja ääriviivat rodulle. Ihastuttava uroksen pää. Oikein asettuneet korvat. Ilmeikkäät tummat silmät. Hyvä kuono-osa ja purenta. Priima pigmentti. Hyvä raajarakenne. Hyvä runko tämän ikäiseksi. Esitetään komeassa turkissa. Etuliikkeet saavat vielä rakentua, muuten liikkuu hyvin." Tuomarina oli Tuula Plathan. |
|
Taika AVO ERI1 SA PN3! Arvostelu: "Korkeuttaan hieman pidempi hyväraajainen narttu. Hyvä pään muoto. Isot korvat jotka voisivat kiinnittyä ylemmäksi. Erinomainen kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat joissa erinomainen luuston voimakkuus. Hieman pitkät tassut. Hyvä sopivan voimakas rintakehä ja hyvä lanne. Lyhyehkö lantio. Hyvä hännän kiinnitys. Yhdensuuntainen liike jossa riittävä ulottuvuus." Tuomarina erikoistuomari Tuula Pratt.
Kuva ei tee oikeutta siitä, kuinka hienosti Taika esiintyi ensimmäisessä näyttelyssään, mutta ehkä antaa jotain osviittaa reippaudesta! Kun hain arvostelua, tuomari kysyi (kun kuuli että oli Taikan eka näyttely), että "Missä ja miksi ihmeessä olet piilotellut näin kaunista koiraa?" |
Että sellaista Tuurissa! Tulevana viikonloppuna käydään Maalahden ryhmiksessä Jamin ja Riemun kanssa ja sinne on tulossa Jamin toinenkin poika, kivaa! Jamin kanssa käytiin maanantaina starttaamassa viralliset aksakisatkin viimein, mutta siitä teen ihan oman postauksensa joskus kun kerkeän.
Hyviä kesähetkiä kaikille, muistakaapi nauttia, se talvi ja kylmyys tulee taas ennenkuin huomaammekaan!
Hieno Taika!
VastaaPoistaLöysin tämän blogin yhden foorumin kautta, jossa etsin koira-aiheisia blogeja. Tämä linkitettiin, ja ei muuta kun lukemaan. Ihastuin heti kättelyssä koiriisi, aivan mahtavia persoonia. Blogissa on tosi kivoja kuvia ja teksti on helposti luettavaa! Käy kattelemassa meidän blogia, kertoo laumanvartijakoirasta, mutta blogi on vasta aloitettu!
VastaaPoistaKiva että pidät! :) Täytyykin käydä teidän blogi tsekkaamassa!
VastaaPoista