keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Muistoja, ihania, onnellisia ja silti niin kipeitä!

Pitkästä aikaa haasteen pariin. Aiheena olisi seuraavaksi "hetki". Haasteen idean ja muut aiheet näet täältä.

Niitä tiettyjä hetkiähän olis vaikka kuinka paljon, mutta kun radiosta alkoi soimaan juuri Linkin Park:in Numb, jota kuuntelin yhdessä vaiheessa ylä-asteella paljon, joten ne ajat tulivat mieleen ja siitä syystä päätin valita jonkun kuvan vuodelta 2005. Eikun kuvia selaamaan ja tähän päädyin:




 Mökillä kesällä 2005. Muistan nuo yöt, kun valvoin ja mietin, että millaistakohan Tarvaalassa on ja sisimmässäni tunsin, että se paikka tulee muuttamaan meidän molempien elämän, minkä se todella teki! Vaikka aina ei helppoa ollutkaan, mutta muutamia kertoja lukuunottamatta erittäin mielekästä ja opettavaista kuitenkin. "Koti on sielä missä hyvät ja onnelliset muistot syntyvät" ja sitä Tarvaala oli meille molemmille sen kolme ja puoli vuotta mitä sielä vietimme. Olen niin onnellinen siitä, että lähdin tuonne opiskelemaan! Suuri kiitos ystävälleni Linnille joka huomasi legendaarisen POKE:n mainoksen jossa pestään marsua ja minulle koulusta kertoi ja mukaan houkutteli!


Sama kesäinen yö mökillä kuin edellisessä kuvassa. Jami ihan nuorena poikana, alle 2v <3
Jami keväällä 2005<3
Laku gerbiili ja Ella sheltti 2005

Ps. Tuo taustalla näkyvä häkki ei todellakaan ollut gerbiilien asumus, niillä oli ihan kunnollinen iso terraario, tuo oli vaan kuljetushäkkinä! :)

1 kommentti:

  1. Voi, tuon jamin mäkin tunnen :) ja ella..ja nuo sun kengät.. niin hauskoja aikoja! mukava lukea sun koiratouhuista täältä :) Essi

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita, myös kritiikki, joten eikun sormet syyhyämään!