Tasan viikko sitten tiistaina käytiin
Lindan (Honkahuskyt) kanssa tekemässä kunnon rekiretki! Vedettiin ensin kunnon treeni laavulle ja jäätiin sinne paistamaan makkarat ja juoksuttamaan koirat. Kaikki koirat työskentelivät upeasti ja sää oli mitä kaunein, reissu oli siis enemmän kuin onnistunut!
|
Johdossa Sumu ja Samba, vauhtiparissa Kurko ja Riki, pyöräparissa Makia ja Taika.
Jonkun aikaa koira laavulla juoksutettuamme, Kurko ( lauman hieno vahtikoira! ) alkoi puhista sen oloisena että kohta meitä lähestyy joku ja niinhän sieltä hetken päästä pari hiihtäjää saapuikin. Itse ajattelin että noniin, sieltä tulee valituksia tyylillä "Teilla oli koirat irti täälä, kamalaa, nehän sotkee kaikki paikat täälä, hyihyi". Hiihtäjien lähestyessä alkoikin kuitenkin kuulua tälläisiä kommentteja "Voi kuinka hienoja koira", "Voi onpas ne upeita, saako tulla katsomaan?". Hiihtäjät olivat ihan innoissaan koiristamme ja halusivat ottaa niistä kuvan. Koiratkin malttoivat hiihtäjille poseerata ja käyttäytyivät muutenkin mitä hienoimmin! <3
Ihanaa oli kokea tälläinen positiivinen yllätys, niin monesti on törmännyt ihmisiin joilla on vain valittamista koirista, vaikka koirat olisivat luvallisessa paikassa ja käyttäytysivät kauniisti.
|
|
Taika, Makia, Kurko, Riki, Sumu ja Samba |
|
Hieno, tai oikeastaan ei niin hieno notskimme! |
|
Teinit! |
|
Laavulla kerkes tyydyttää leikkihaluja!
Ja niin jakaantui yksi keppi kahdeksi ja molemmat olivat onnellisia
|
|
Pösilöt! |
|
"En taho olla ton pari!" Kyse siis kuitenki ihan vaa tilannekuvasta, oikeesti likat tykkää tehä töitä yhres! |
|
Makian laavu! Tai ainakin Makia luulee niin! ;D |
|
Sumu tuli kameran etee palloilee ku muut poseeraa taustalla. "Huomio vaan mulle, jookos?!" Bumex<3 |
|
Chikilii the työkoira! |
|
The johtajat! |
|
Koirat onnistui yhteiskuvassa paljon paremmin kuin kuvaaja! |
|
<3 <3 |
|
Taika odottaa hienosti, että josko vaikka ihan pienen makkaranpalan voisi saada! |
|
Mopedixi <3 ( Mistä näitä kummallisia lempinimiä tulee?) |
|
Ja tässä ollaankin jo kotiin lähdössä! |
Laavulla hengailun, makkaranpaiston ja kaakaon juonnin jälkeen olikin aika lähtiä kohti kotia, tai meidän tapauksessa kohti Lindan kotia ja kyllä vain oli koirat tyytyväisen oloisia, vaikka hyvin jaksoivat vielä vetää loppuverryttelyhepulejakin, harmi kun niistä ei tullut otettua kuvia.
Onkos muilla ollut kivoja ja vähän erilaisia talvipäiviä?
Viime viikolla tehtiin toinenkin kiva treeni, siitä kuvia ja infoa myöhemmin, kerrankin kun kuviakin on oikein otettu! Meinaa se treenaus olla niin kivaa, että meinaa kuvailut aina unohtua.
Huomenna on myös luvassa kivaa koiramaista tekemistä, ei kuitenkaan ole luvassa minkäänlaista treenailua, vaan Lindan uuden karvakaverin, siperianhusky Lumiaan tutustumista, en malta odottaa! Taitais olla ettei Riemukaan nukkuis yötään kovin hyvin, jos tietäisi, että pääsee huomenna telmimään ihanan narttupennun kanssa.
Loppuun vielä ihanan tunnelmallinen kuva Lindasta ja Sambasta! <3
Pitää kyllä mennä vielä uudestaankin tänä talvena ;) Riemu&Lumia BFF!
VastaaPoistaNiin pitääkin kyllä! Sen verta huippua oli, taas vaihteeksi! :D
VastaaPoista