maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hierontakurssilla "vanhusten" kanssa!

"Tykkään susta!"
Lauantaina olin Jamin kanssa hierontakurssilla, seuranamme Linda ja Samba.

Päädyin ottamaan Jamin kurssille siksi, kun se eniten hierontaa tarvitsee ja minä eniten opastusta sen hieromiseen. Makia on viime aikoina ollut niin monessa paikassa mukana, että sai ihan silläkin jäädä kerrankin kotiin touhuamaan Mankun kanssa. Taikalla juoksut painaa jo niin päälle, ettei sitäkään viitsinyt uroskoirien kiusaksi sinne ottaa.



Samba
Hierontakurssi oli oiken mukava, ensin oli teoriaosuus ja vaikka paljon oli tuttua juttua, niin kertaushan on opintojen äiti ja mun viimekertaisista koirahientaopinnoista onkin jo kolmisen vuotta aikaa, joten olikin hyvä vähän kerrata asioita! Toki oon vinkkejä kysellyt aina hierojilta ja fyssareilta kun koiria olen niillä käyttänyt, mutten niin kattavaa kertausta ole tietenkään saanut kuin lauantaina.

Koirillakin oli kivaa, Jami ja Samba tykästyivät toisiinsa ihan täysillä!




Hieronnan päätteksiä laitoin Jamille Back On Trackin verkkoloimen, Jami tykkää tuosta ihan hirveästi ja siitä on ollut todella apua! Meillä on myös tavallinen, topattu BOT-loimi, sitä käytetään esim sitten jos joutuu talvella odottelemaan autossa.

Jamin ja Samba saivatkin nauttia toistensa seurasta taas pian uudestaan, kun kävimme Lindan kanssa koirapuistoilemassa Kasperin puistossa!




Kerkes poseeratakki välillä!
Vähän tohkeissaan naisseurasta!
Vauhtia piisas!
Pitäskö leikkiä?!!

 No todellakin!
Kieli ei pysy piilossa! :D

Tässä vielä vähän videota uusien ystävyksien touhuista! Älkää välittäkö mun ja Lindan hienoista kommenteista! "Mitä sä teet?" "Kuvasin noita miehiä!" :D
Jami laittaa kunnolla kampoihin!



Kuvat ja videot ei oo mitään huippulaatua, mulla ei vieläkää oo oikeen kunnolla toimivaa obiskaa. Ehkäpä näistä kuitenki jonkun tolkun saa! 


5 kommenttia:

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita, myös kritiikki, joten eikun sormet syyhyämään!